Mika Linho
Blog

Vapaaehtoiset haussa!

Vapaaehtoiset haussa!

Jos olet kiinnostunut valokuvaamisesta ja ulkona olemisesta niin todennäköisesti tämä postaus kannattaa lukea loppuun asti. Lasken valokuvausharrastukseni alkaneeksi vuodesta 2005 joten ensi vuonna tulisi täyteen 10 vuotta. Alussa kaikki on aina uutta ja ihmeellistä. Meni vuosia ennen kuin ymmärsin mihin aiheisiin tulee keskittyä ja mistä valokuvaamisesta pidän.

Onnekseni olen saanut olla näiden vuosien aikana oppipoikana usean alan mestarin kanssa niin lintu- kuin maisemakuvauksen puolelta. Vanhalta mestarilta oppii nopeasti jotain uutta mitä on voinut kauan itse yrittää ymmärtää. Oli sitten kyse vaikka jostain kameran asetuksista, pienestä yksityiskohdasta lintujen lauluissa, valokuvien kriittistä tulkitsemista tai vaikka kivien sommittelua meren rannalla.

Olen ollut onnekas, kun minulla on nämä mestarit olleet lähellä auttamassa sekä retkiseurana näyttämässä. Haluaisinkin joulun kunniaksi järjestää tammikuussa yhden pitkän kuvauspäivän kolmelle vapaaehtoiselle kuvaajalle. Päivän aikana kävisimme tutustumassa muutamaan kauniiseen retkikohteeseen täällä Satakunnassa. Vastaisin mahdollisuuksien mukaan kiperiin kysymyksiin, jakaisin muistisääntöjäni sekä kävisimme syömässä. Päivä osuisi viikonvaihteelle (la tai su) sääennusteiden puitteissa.

Koska haluamme retkeltä myös hyvät ruudut niin olosuhteet ovat tärkeässä roolissa. Eli varoitus retken päivämäärästä tulisi mahdollisesti muutama päivä etukäteen. Tapaisimme kaikki aikaisin aamusta paikassa X (jossain Porissa) josta jatkaisimme minun kyydillä retkelle. Retkelle tulisi ottaa mukaan hyvät kengät, lämpimät ulkoiluvaatteet sekä kameralaitteisto (+jalusta). Jos käy niin hassusti, että yli kolme innokasta valokuvaajaa haluaisi mukaan niin joudun suorittamaan käytännön syistä arvonnan. (autossa kulkee 1+3 henkeä kamojen kanssa).

Jos tuntuu, että tästä retkestä voisi olla apua sinulle tai haluaa muuten vain vaihtelua niin ilmoittautua sopii tämän postauksen kommenttikenttään. Katsotaan tapaninpäivänä, että onko vapaaaehtoisia ilmoittautunut.

Mika Linho

www.linho.fi



Paluu takaisin...

< Kuvauspäivä maakunnassa Huuhkaja takapihalla >